torstai 22. syyskuuta 2016

Selamat malam!

Heipat taas!

Selamat malam vaan eli hyvää iltaa indonesiaksi ;). Koulu on kunnolla lähtenyt käyntiin, mutta tässä postauksessa palaan kuitenkin vähän lomatunnelmiin Galunganin eli hinduloman ajoilta! Eli tosiaan meillä oli orientaatiopäivien jälkeen lomaviikko, sillä paikalliset juhlivat Galungania. Galungan on kaksi kertaa vuodessa, ja silloin balilaiset uskovat kuolleiden sukulaistensa tulevan maan päälle ja sen aikaan järjestetetään kulkueita ja seremonioita joka puolella Balia.

Monet vaihtarit lähtivät loman ajaksi Gileille, mille mekin suunnistettiin villamme suomalaisvahvistusten kanssa ja yhden ruotsalaisen mimmin kera. Gileihin kuuluu kolme saarta: Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Kaksi jälkimmäistä on rauhallisempia, kunnon honeymoonmeininkiä ja ensimmäinen enemmän bilemesta. 

Tosiaan Gili Trawangilla eli Gili T:llä tuli vietettyä neljä päivää. Paikan päälle päästiin speedboatilla, joka lähti liikkeelle aikaisin aamusta, joten herätys oli mukavasti viiden tienoilla. Speedboatilla meni aikaa noin kolme tuntia ja matkat edestakas maksoivat noin 50 euroa. Menomatka meni chillisti aurinkoa ottaen lautan kannella. Joku semi vanha soittolista pauhasi taustalla ja lautalla oli kaljatarjoilu, eli aika rento meno. :D Speedboateissa ei kannata valita kaikista edullisinta vaihtoehtoa. Juuri viime viikolla oli sattunut onnettomuus, missä yhdessä speedboatissa oli tapahtunut räjähdys, joka oli vaatinut kuolonuhrin ja monia loukkaantuneita. Speedboatit ovat kuitenkin kaikista paras tapa edelleen matkustaa Gileille, mutta tässä kohtaa kannattaa ehkä kattoa sitä hintalappua vähän tarkemmin.

Ensimmäinen päivä Gileillä meni chillailessa rannalla ja syödessä - muuhun ei aikaisen herätyksen vuoksi löytynyt oikeen akkuja. Yövyttiin semmoisessa mestassa kuin Surfbar Homestay, jota voin kyllä suositella. Todella edullinen vaihtoehto (maksoi kympin yöltä) ja aamupalaksi saa aivan superhyviä banaanipannareita!

Paluumatkalla meininkiä. Noilla äijillä on kyllä chillein duuni: soittolistan paukutus ja kaljan myyminen (ja juominen:D).

Biitsihommia!

Riippumattochillailua Homestaylla


Seuraavina päivinä päätettiin hankkia kämppikseni kanssa sukelluskortti. Kortin suorittamiseen meni kolme päivää ja sisälsi yhteensä kaksi allassukellusta ja neljä avomerisukellusta. Kokemus vaati todellakin omien rajojen ylittämistä: vaikka mullakin on uintitaustaa, on sukeltaminen ollut itselle aina vähän inhottavaa. Mutta siinä vaiheessa, kun laitteet tulee itselle "mukavaksi", on sukellus mitä parhainta! Nähtiin vaikka mitä; kilppareita (monta), vauvahaita (!!!) ja mm. löydettiin Nemo. Jos siis yhtään kiinnostaa, niin suosittelen kokeilemaan. Myös snorklaus on kuulemma siistiä tuolla, joten vähintäänkin se kannattaa testata.


so coool!


Gilit olivat kyllä kokemisen arvoinen mesta ja sinne tulee varmasti mentyä toistekin! Gili T:llä oli aika paljon turistimeininkiä, mutta saaren toisella puolella pääsi nauttimaan kunnon paratiisimenosta. Myös Gili T:n yöelämä on kuulemma kokemuksen arvoinen, joten se pitää ensi kerralla myös testata mahdollisesti. ;) Ruokapaikat olivat todella hyviä, iso peukku muun muassa night marketille. Night marketeissa on monia pieniä kojuja, joista saat itse koota haluamasi safkan. Tarjolla on ihan kaikkea joka makuun. Suosituksena tosi hyvät vegesagkat! Hintaa tulee alle 2 euroa. Ei paha sanoisin.
Miinuspuolella Gileihin voisin sanoa jopa Balia huonomman hygienian. Vatsa eli vähän omaa elämää kyllä siellä, ja vaivat loppuivat heti villalle päästyämme.
about jokainen joka käy Gileillä, ottaa tän saman kuvan... perusturre
Siinä taas alle parin euron lounasta! Vegesafka mmm

Gilien jälkeen lähinnä vietettiin aikaa villalla ja käytiin lähibiitseillä Ohjelmassa oli myös skobien hankinta, sillä täällä skoballa ajelu nyt on vaan ylivoimaisesti kätevin tapa liikkua. Saatiin tinkimällä hyvä diili kolmeksi kuukaudeksi (n. 130e). Liikenne on tosiaan suurin kulttuurishokki täällä, sillä se on superkaoottista. U-käännöksiä voi tehdä melkeen missä vaan ja ohituksiin saa käyttää luovia ratkaisuja, mm. jalkakäytävällä on ihan ok ajella. :D Mutta uskon, että kaikki menee hyvin, kunhan käyttää kypärää, ei ajele kännissä (!!!) eikä tee mitään muutakaan typeryyksiä.
skobot!

auringonlaskua  lähibiitsi Batu Beligiltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti